Nyt tuli talvi ja ihan yllättäen! Alan jo olla sitä mieltä,että kiitos riittää tältä erää... Vois nyt loppua sade, pysyä pakkasella ja sitten aina pikkuhiljaa hipsitellen tulla lisää. Ja samat lumet jos kestäisi jouluun saakka!!! Sitten olisin iloinen =) Toi mun työmatka kun ei ole mikään maailman mukavin ja turvallisin niin tällaiset kelit voisivat jo loppua. Tänä aamuna oli aika pelottavaa mennä pilkkopimeässä, lumipyryssä auraamattomalla tiellä!!!

Uuno on aivan innoissaan lumesta. Juoksee ympäri pihaa hangessa ja todennäköisesti yrittää etsiä pakopaikkaa. Anu sanoikin äsken, että se kiertelee kuin "hullu puuroa"! Se on hyvä, että lumi on sen verran painavaa ettei se varmaan saa sitä työnnettyä pois aidan edestä. Ehkä nyt on ihan turvallista pitää sitä vapaana pihalla. Sen kanssa kun on niin hankalaa, kun en voi luottaa siihen ollenkaan.

Viime sunnuntaina (ei eilen, vaan se edellinen) lähdin koirien kanssa lenkille ja siirtelin hihnoja käsissäni. Yksi irtosi, UUNON hihna. Uuno tajusi heti mitä oli tapahtunut ja pinkaisi pakoon. Meidän postilaatikoilla seisoi armeijan nuorimies. Huusin hänelle, että "-Ota se koira kiinni". Poika yritti kyllä, muttei kuitenkaan uskaltanut. Näyttäähän tollanen vauhkona juokseva minidopperi aika hurjalta. Hän yritti astua Upin hihnalle, mutta sinne meni Unski. Jatkoi matkaansa tien yli (onneksi ei tullut autoja) ja painui metsikköön. Minä kirosin tietenkin kuin rekkakuski... Armeijan nuorimies selitteli, että -"Yritin, mut kun se on niin nopee!" Mä sanoin et ittelleni minä kiroilen,  ja se ON nopee. Unski piti sellaista kimeää metsästyshaukkuaan jossakin ja me russeleiden kanssa seurattiin ääntä. Siinä meidän lähellä on sellanen talo, jossa on tosi paljon ulkokissoja ja sinnehän se oli painunut. Oli kiva mennä toisten pihojen kautta etsimään karkulaista. Löydettiinkin Upi sitten mäntyyn kiinnittyneenä. Se oli ajanut yhden niistä kissoista puuhun ja onnistunut kieputtamaan hihnansa kolme kierrosta puun ympäri. Kävelin sitten toista kautta hiljaa vihellellen kotii... HÄ-VET-TI! Sitten piti vielä käydä selittelemässä sille inttipojalle, etten tosissaan hänelle huutanut... Vaan ihan itselle!!! Että sellasta! Onneksi koko tapaus ei kestänyt kymmentä minuuttia kauempaa....

Tässä muutama kuva:

Uuno karkulais-viikonloppuna:

uunojuoksee.jpg

Niin viaton ja söpö!

uuno-16.jpg

Tämän viikonlopun ulkoilua omalla pihalla... (Katsokaapas mitä Upipuu harkitsee.)

lumessa.jpg

Lyhty!

lyhty.jpg